Kuinka olla “Hyvä sängyssä”, eli mitä on kaunis, seksuaalinen itsevarmuus?

May 26, 2021
Mitä edes tarkoittaa hyvä seksuaalinen itsetunto?
 
Seksuaalinen itsevarmuus on tunne siitä, että on hyvä, kaunis, viehättävä, kiinnostava ja rakastettava. Seksuaalisesti itsevarma ihminen ei joudu häpeämään itseään. Seksuaalinen itsetunto ei ole sitä, että osaa kaikki kikat ja temput, vaan luottamusta siihen, että on itsenään riittävän hyvä, vaikka ei olekaan aina parhaimmillaan tai osaa kaikkea täydellisesti. Seksuaalinen itseluottamus näkyy kykynä kommunikoida ja kysyä. Seksuaalisesti itsevarma ihminen pystyy antamaan itselleen luvan olla juuri sellainen kuin on, pitämään niistä asioista, mistä pitää, ja sanomaan rohkeasti “ei” kaikelle, mikä ei tunnu itselle omalta. Seksuaalisuus ei ole vain seksuaalisia tekoja ja yhdyntää, vaan osa ihmisen persoonaa, kokonaisvaltaista käsitys itsestä ja kykyä olla kontaktissa muiden ihmisten kanssa henkisesti ja fyysisesti. On hyvä uskaltaa sanoa toiselle, jos jokin ei tunnu hyvältä, ja uskaltaa pyytää, jos toivoo jotakin. Seksuaalisesti itsevarma ihminen osaa myös ottaa vastaan pyyntöjä tai ehdotuksia, mutta myös kieltäytyä asioista, jotka eivät kiinnosta. Seksuaalisesti itsevarma ihminen ei myöskään suutu, vaikka kaikkia hänen pyyntöjään ei toteutettaisi, vaan antaa tilaa myös muiden seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelle. Tähän kaikkeen sinulla on lupa.
 
Miksi naisten voi olla vaikea olla seksuaalisesti itsevarmoja?
 
Huora. Lutka. Kevytkenkäinen. Jakorasia. Kielemme on täynnä vähemmän mairittelevia sanoja naisille, jotka ovat (tai joiden kuvitellaan olevan) seksuaalisesti aktiivisia. Frigidi. Nunna. Pihtari. Vanha piika. Kylmä akka. Ikäviä ilmaisuja löytyy myös niille naisille, jotka ovat (tai joiden kuvitellaan olevan) seksuaalisesti vähemmän aktiivisia.
 
Länsimaisessa historiassa naisten seksuaalisuus on ollut usein miesten kontrollin alla. Isät, veljet ja aviomiehet ovat olleet vastuussa koko perheen kunniasta, mihin on sisältynyt myös seksuaalikäyttäytyminen. Kun raskaus on saanut alkunsa, on selvää, kuka on lapsen äiti. Sen sijaan isän selvittäminen ei ole yhtä yksinkertaista, ja naisten seksuaalisuuden kontrollointi on näppärämpää. Lasten osalta on ollut tärkeää tietää isä, jotta tiedetään, kuka on perillinen ja tuleva kerätyn maan ja muun omaisuuden omistaja. Avioliittokin oli pitkään puhtaasti käytännöllinen ja taloudellinen sopimus myös Suomessa, ja toivottavaa oli, että lapsia kuitenkin tulisi maatilaa pyörittämään myös jatkossa. Seksiä oli siis haluttava, mutta ei kuitenkaan liikaa.
 
Ei siis tarvitse huolestua tai surra, jos oma seksuaalisuus tuntuu nololta, vääränlaiselta, vieraalta tai vaaralliselta. Nykyään on keksitty ehkäisy, ja jokaisella on lupa nauttia omasta seksuaalisuudestaan haluamalla tavalla, kunhan ei riko omia tai kenenkään muun rajoja, tai painosta itseään tai toisia mihinkään. Seksi tai seksittömyys ei kuulu kenellekään muulle, kuin niille, jotka seksiä keskenään harrastavat. Sinä et ole tilivelvollinen kenellekään muulle siitä, minkälaisia seksuaalisia tekoja teet ja kenen kanssa, vai teetkö ollenkaan. Ei ole väärää määrää seksikumppaneita, kunhan itse olet halunnut harrastaa seksiä kaikkien kumppaniesi kanssa. Seksikumppaneita ei myöskään voi olla liian vähän. Hyvää seksuaalisuutta ei ole se, että harrastaa paljon seksiä, vaan kaikkia seksi ei kiinnosta ollenkaan. Tällöinkin ihmisellä on oma, ihana seksuaalisuus, jossa ei ole mitään väärää. Seksiä voi harrastaa myös ihan itsekseen, sillä itsetyydytys on paras opettaja sille, minkälainen kosketus itsestä tuntuu hyvältä. Omaa seksuaalista nautintoa ei kannatakaan jättää vain muiden ihmisten varaan, vaan ottaa rohkeasti ohjat omiin käsiin. Mahdollisia kumppaneitakin on helpompi opastaa, kun on itse ensin tutustunut siihen, mistä pitää. Ja kyllä – sinä saat kertoa, mistä pidät, esittää toiveita ja kysyä kysymyksiä. Jos se harmittaa tai nolostuttaa kumppania, muista, että seksuaalisuus ja seksi voi ujostuttaa myös häntä. Yhdessäkin voitte etsiä juuri teille mukavaa tapaa tehdä seksiä.
 
 
Miten voi parantaa seksuaalista itsetuntoa?
 
Aloita siitä, että hyväksyt oman seksuaalisuutesi sellaisena kuin se on. Sinun seksuaalisuudessasi ei ole mitään väärää, korjattavaa tai muutettavaa. Sinulla on täysi oikeus nautintoon. Saat olla utelias, saat olla ujo, saat olla varautunut, saat olla rohkea. Jos oman seksuaalisuuden hyväksyminen tuntuu vaikealta tai vieraalta, sekin on ok. Anna itsellesi aikaa, sillä juurtuneet käsitykset itsestä ja asioista muuttuvat hitaasti. Sinun on tärkeintä antaa itsellesi lupa nauttia, tutustua ja tutkia itseäsi ja nautintoasi.
 
Pohdi ja halutessasi kirjoita ylös positiivisia seksuaalisuuteen liittyviä muistojasi tai kokemuksiasi. Muistot voivat olla varsinaisia seksitilanteita, tai ne voivat olla läheisyyttä, joka on tuntunut intiimiltä. Olet voinut olla niissä yksin tai jonkun kanssa. Mieti, mikä näissä tilanteissa sai sinut tuntemaan olosi hyväksi. Mitä tilanteissa tapahtui? Mitä asioita tehtiin? Kuka tai ketkä olivat läsnä vai olitko yksin? Mitä sinulle sanottiin tai tehtiin? Mitä sinä sanoit tai teit? Missä olit? Mitä esineitä tai asioita tilanteessa oli?
 
Vietä aikaa itsesi kanssa. Itsetyydytys on loistava tapa helliä itseä ja tutustua omiin mieltymyksiin. Itsetyydytyksen ei ole tarkoitus johtaa orgasmiin, vaan ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa itselle mukavalta tuntuvalla tavalla. Jos itsen koskettaminen tuntuu haastavalta, kokeile aloittaa katsomalla itseäsi peilistä alasti ja ajattelemalla myönteisiä asioita itsestäsi. Jos jonkin vartalon osan katsominen herättää vaikeita tunteita, muista, että se on täysin ok. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitse ollakaan täydellinen. Epätäydellisyydet tekevät ihmisistä kiinnostavia, eikä kukaan lopulta rakasta muovista nukkea. Sano itsellesi ääneen “Rakastan sinua”. Ota mindfullness-hetkiä suihkussa: Keskity levittämään suihkusaippuaa, tai suihkun jälkeen ihanasti tuoksuvaa vartalovoidetta kehollesi hellästi ja rakastavasti. Keskity itseesi, anna itsellesi huomiota, hellyyttä ja rakkautta. Sinä olet upea. Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä myöskään vahvaa itsetuntoa. Mutta kun aloitat jo tänään, olet heti askelen lähempänä, ja askel askelelta palkinto itsensä hellimisestä on entistä suurempi. Sinä ansaiset vain parasta kohtelua, niin itseltäsi kuin muilta.
 
Tämän vieraskynä postauksen kirjoittaja on Nea Pohja seksuaaliterapeutti ja teologi. Nean sivuihin voit tutustua tästä. Sekä voit seurata Nean sometilejä Monetkasvot
Nea on mukana myös uudessa kirjassani.
 

Liity sisäpiiriin!

Sisäpiirissä saat bisnesvinkkejä ja ihania valmennusharjoituksia sähköpostiisi.

En spämmää sinua, eikä tietoja luovuteta kolmansille osapuolille. Sisäpiirivinkkien tilaus on maksutonta, eikä sido sinua mihinkään. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.